perjantai 25. maaliskuuta 2016

Sisäkuvia veneestä

Tässä muutamia sisäkuvia veneestä. Ihan värinsä puolesta tämä oli ehdoton suosikkini. Kaikki valkoista ja sinistä. Nähtiin nimittäin Turku-retkellä vihreää, ruskeaa sekä punaista ja vihreää yhdistettynä. Huh! Kaikki allaolevat kuvat ovat edellisen omistajan ottamia.

Ensimmäisessä kuvassa veneen ohjaamo ja oviaukko kajuuttaan.



Veneen perässä oleva penkki. Tähän tehtäväksi tulee pöytä, jotta perässä voi ruokailla. Veneen perässä myös suihku ja uimaportaat.


Ohjaamon alla on erillinen makuukoppi 2 hengelle. Tämä "koirankoppi" oli pojan mielestä ehdoton vaatimus "varusteeksi" ja hän on tämän varannut itselleen ja koiralle omaksi nurkkaukseksi. Suojapussit patjojen päälle on ehdottomasti siis tulossa.


Ja sitten kuvassa keulan penkit sekä istuimina että levitettynä sängyksi. Patjojen väri on hyvin neutraali valkoinen. Tähän tulee myös tehtäväksi istuinsuojat tumman sinisestä kankaasta. Kuvassa vasemmalla näkyy keittiön tasoa.




Lisää kuvia sitten kesäkuussa kun tämä vene lähtee Liperistä kohti Puumalaa. Nyt orientoidutaan tulevaan veneilykesään tuunaamalla valmiiksi kaikkea kivaa pientä sisustustavaraa venettä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti