Savonlinnan oopperajuhlat

Joulun välipäivinä varasimme liput Savonlinnan oopperajuhlille. Kriteerinä varattaessa oli se, että näytöksen tulee soveltua myös 11-vuotiaalle pojallemme ja sen johdosta liput tuli ostettua Mozartin Ryöstö Seraljista -esitykseen.

Matkaan lähdimme ensimmäisenä kesälomapäivänämme perjantaina 14.7 klo 11. Mitään kiirettä matkalle ei ollut, koska näytös alkaisi vasta illalla klo 19. Halusimme varata aikaa ruokailulle ja kävelylle Savonlinnassa.

Matkalla mukana oli myös laivakoira-Osku.

Savonlinnassa olimme käyneet jo kesällä 2016, kun veneenhakureissullamme pysähdyimme yöpymään vierasvenesatamaan, josta oli suora näköyhteys Olavinlinnaan. Paikka, minne käänsimme veneemme keulan, oli siis entuudestaan tuttu. Halusimme myös tarpeeksi ajoissa liikkeelle, jotta varmistamme venepaikan saatavuuden samasta vierasvenesatamasta.

Rantautuminen oli haastava, keula poijjuun kiinni ja peruuttamalla laituriin, yllättävää kyllä ja kukaan ei taaskaan uinut.

Kun kaikki rantautumisrutiinit oli suoritettu, etsimme ruokapaikan, jossa myös urhea laivakoiramme pystyisi lötköttelemään ja Seurahuoneen terassilta löysimme tällaisen koiraystävällisen paikan. Sen sijaan Savonlinnan torille ei koiran kanssa ollut mitään asiaa, sieltä meidät heitettiin ystävällisesti kylläkin ulos, vaikkakin tällainen fifi-kokoinen koira olisi saanut siellä matkustaa sylissä. Seurahuoneen herkkulautanen oli mainio eväs, kaikkea vähän ja sopivasti.

Olavinlinnan uudet turvatarkastusmuodollisuudet ajoivat meidät myös sitten hyvissä ajoin liikeelle kohti linnan portteja. Sää oli tosi hyvä, ei kuuma, ei kylmä, mutta iltaa varten varauduimme lämpimillä vaatteilla.

Ennen linnan nostosiltaa oli kaunis kukkaistutus. Tätä ehdimmekin siinä tovin ihailla, koska linnan nostosilta nostettiin juuri meidän edestä veneen ohimenon vuoksi.

Linnan sisällä meillä oli aikaa kierrellä ja kuvailla, tässä alla on muutamia otoksia linnan muurien sisäpuolelta.

 

No, sitten se ooppera - poika ilmoitti ensimmäisellä väliajalla ja oikeastaan hyvissä ajoin jo ennen sitä saaneensa tarpeeksi tätä laatua - oli sitä mieltä, että tästä jää traumoja. Väliajalla hän poistui veneelle ja me jäimme katsomaan esityksen loppuun. Ensi vuoden lippuja varattaessa voi todeta, että liput tarvitaan vain kahdelle ja alkuperäinen kriteeristö voidaan muuttaa ihan omaan makuun soveltuvaksi. Laivakoira tuskin ensi vuonna enää matkustaa mukana.

Vesille lasku 2017 ja ensimmäinen veneretki Puumalaan

Veneen vesillelasku tehtiin tänä vuonna vasta juhannusviikonloppuna siitä syystä, että ensinnäkin jäät lähtivät tosi myöhään Puumalasta ja kevät sekä alkukesä olivat molemmat tosi kylmiä ja sen lisäksi mökin rakentaminen vei kaiken ajan viikonlopuista, jotka ehdimme täällä viettämään.

Vene vahattiin, siivottiin ja puunattiin kuntoon kuitenkin jo kesäkuun toisena viikonloppuna. Se myös huollettiin: vaihdettiin pakopaljekumi, perä- sekä moottoriöljyt.

Ensimmäinen retki Puumalaan tehtiin juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Lämmintä oli +21 ja puolipilvistä.

Perillä syötiin jäätelöt ja täydennettiin mökkijääkaapin sisältöä paikallisesta S-kaupasta.

Sillan näköalatasanteelta, sillan päältä kurkistelijoista kuva alla.

Ja tässä Puumalansalmensilta veneestä alhaalta päin kuvattuna.

 Sokerina pohjalla, rantautuminen tehtiin 3 kertaa ja kukaan ei uinut!

Kuivalle maalle

Kesä on ohi ja veneen vesiltä nostaminen tehtiin syyskuun puolivälissä. Sää oli pilvinen, edellisenä päivänä tuuli ja satoi vettä. Se päivä käytettiin veneen tyhjentämiseen kesän tavaroista ja kevyeen siivoukseen.

Nostamiseen tarvittiin iso kaveri. Kaveri sen vuoksi, että vastaava kaveri on parikin kertaa hinannut minun auton pois ojasta :-)

Eipä tästä kesästä 2016 muuta kuin että sen voisi kuitata seuraavalla:

Ei satamasta lähteminen

vaan sinne saapuminen

määrittää matkan onnistumisen.

- Henry Ward Beecher

Lietvesi

Elokuun toisena ja kesäloman viimeisenä viikonloppuna teimme päiväretken Pistohiekan hiekkasärkkien ohi Lietveden rannalle. Normaalistihan porhallamme tästä paikasta vain autolla ohi  mökkimatkalla.

Puumalan suunnalta tultaessa autotien ali mentäessä vasemmalle puolen avautuu parikin laiturivaihtoehtoa minne rantautua.

Siihen laitoimme veneen parkkiin ja lähdimme tutustumaan ympäristöön.

Lietveden rannalla tien vierellä on viehättävä kioski, johon todellakin kannattaa pysähtyä. Tarjolla on vaikka minkälaista itsetehtyä herkkua, kauniisti koristellut ulkopöydät ja jopa jäätelökioski.

Lisäksi alueella on näköalatasanne ja myös rantaan pääsee portaita pitkin.

Ja jälleen tällä kerralla takaisin mökkilaituriin tultaessa päätin järjestää itselleni vaatteiden huuhtelun järvivedessä. Nyt oli sentään kaunis kesäpäivä ja vesikin oli lämmintä. Ja koko kesän tätä vaatteet päällä uintia huolellisesti harjoitelleena, tälläkään kertaa puhelin ei ollut taskussa.

Liehtalanniemen museotila

Seuraava veneretkemme suuntautui Puumalan kautta Ruokolahden ympäristöön. Päätimme lähteä yöretkelle, joten kaikki tarvittava kuten SUP-lauta ja eväskori pakattiin mukaan.

Ensin etsimme majoituspaikkaa Ruokolahden hiekkarannan venesatamista, mutta olimme liikkeellä sen verran myöhään, että kaikki parhaat paikat oli jo jaettu muille veneilijöille. Koska ennakkosuunnitelmat muuttuivat, lähdimme palaamaan takaisin Puumalan suuntaan, mutta matkalla löysimme yllättäen sataman, minne pystyimme rantautumaan.

Liehtalanniemessä meidän lisäksemme oli vain 2 muuta venettä.

Laituri oli uusi, iso ja hieno.

Liehtalanniemi osoittautui museotilaksi. Se sijaitsee lähellä Puumalaa Niinisaaressa. Nähtävää ja koettavaa riitti koko illaksi ja seuraavaksi aamuksi. Illalla leiriydyimme, teimme nuotion ja söimme. 

Aamupalaa nautittiin Saimaan rannassa pöydän äärellä.

Paikassa oli myös merkitty luontopolku.

Aamulla vierailimme museotilalla.

Lisäksi SUP-lautailimme, eikä molahduksilta tälläkään kerralla vältytty. Hauskaa tämä suppailu oli ja vaatii hyvää tasapainoa.

Kotiinpaluumatkalla pysähdyimme syömään lounasta Ravintola Niinipuun notkuvien pöytien ääreen.

Linnavuori, Sulkava

Maittavan lounaan jälkeen matka jatkui kohti Sulkavaa ja rautakautista linnoitusta Linnavuorta. Järveltä päin Linnavuoren näkymä avautuu tosi pystysuorana ja jyrkkänä. Veneilijöitä varten rantaan on laitettu laituri. Vähän matkaa mäkeä ylöspäin noustaessa avautuu hyvin varusteltu retkipaikka ja nuotiossa olevat kodikkaat tulet kertovat jonkun muun retkeilijän olleen hetki sitten samalla paikalla.

Paikalle pääsee myös autolla.

Alla Linnavuoren historiaa.

Varsinainen retki alkaa näiden portaiden alapäästä. Askelmia ei kyllä laskettu, mutta olihan niitä jonkin verran. Loppumatkasta huipulle mentäessä ihmisen rakentamat askelmat loppuvat ja loppumatkalla käytetään luonnon omia askelmia ja puun juuria. Porrasreitti kulkee siten, että linnoituksen muurin pääsee näkemään suoraan reitiltä.

Ylhäältä avautuu huikeat näkymät pitkälle yli Saimaan.

 

Tässä minä, Paulastiina, - henkilökohtaisesti ja ihan itse - rakkaan mieheni TT:n kanssa.

Jännän retkipäivän päätteeksi hiukan Shampanja-huikkaa.

Meidän jälkeemme joukko partiolaisia saapui hienolla merirosvolaivan näköisellä laivalla laituriin ja retkeilemään vuorelle. 

Mutta siinä kohti meillä oli jo hirveä kiire takaisin mökille kohti seuraavia ilta ja yöllisiä seikkailuja Juvan eläinklinikalla.

Viikonloppuna tiivistettiin veneen ikkunan tiivisteet. Rantautuminen onnistui kerrassaan professionaalisti, samaten laitureista poistumiset. Päässä keinuu edelleen vuorokausi sen jälkeen kun veneestä on astunut takaisin tukevalle maan kamaralle. Sää olisi voinut olla lämpimämpi, mutta erityisesti loppumatkasta aurinko pilkahteli pilven raosta ja lämmitti mukavasti.

Sahanlahti, Puumala

Lauantaina 9.7 klo 13 veneen nokka suunnattiin kohti Puumalan Sahanlahtea, missä lounaspöytävaraus odotti klo 13:30.

Yllä olevasta linkistä löytyy muunmuassa alueen historia. Tällä paikalla on toiminut 1740-luvulta alkaen liki 200 vuotta sahayhteiskunta, minkä viimeinen saha purettiin 1936. Nykyisin paikalla on museo, 3 ravintolaa ja majoituslaitos, paikassa on mahdollista harrastaa myös erilaisia aktiviteetteja ja kesäaikaan on myös järjestettyä iltaohjelmaa.

Perille saavuttiin Saimaalta päin, joten näkymä koko paikkaan oli tyystin erilainen kuin tien viertä ohi ajettaessa.

Paikka oli täynnä kauniisti restauroituja ja koristeltuja yksityiskohtia. Alla olevissa kuvissa näkyy mm. koivusta tehdyt koristeet kukkapurkkien ympärillä ja ikkunalaudalla.

Kukkaistutuksiin oli nähty myös hurjasti vaivaa ja ne olivat erittäin näyttävän näköisiä.

Kaikki oli kunnostettu hienosti, alla kuvassa vähän historian siipien havinaa, maakellarin lisäksi vanhanaikainen puhelinkoppi oli saanut uuden maalipeitteen ja se oli sijoitettu ravintolarakennuksen välittömään läheisyyteen. Mikäpä ettei näitä voisi vieläkin käyttää puhelinkoppeina, nyt vain puhelimet ovat mukana kuljetettavia versioita, eikä koppiin tarvitse mennä kolikkopussin kanssa.

Ruoka on luomua ja paikallisten tuottajien kautta hankittua. Se valmistetaan alusta asti itse.  Lounaspöytä talon tapaan ei suinkaan tarkoita mitään seisovaa mättötiskiä, vaan sekä alkupalat että lounas valitaan listasta ja tarjoillaan suoraan pöytään.

Alkupalaksi maistelin ihan mielenkiinnosta aivan uudenlaisen tuttavuuden - nokkoskeittoa. Täytyy sanoa, että keitto oli todellakin hyvää, myös krutongit olivat itse tehtyjä eivätkä missään nimessä kaupan valmistuotannosta neliönmalliseksi puristettuja kivikovia lohkareita. 

Pääruoaksi oli lohta, kasviksia ja lohkoperunoita. Lohen päällä oli rapeaksi kuullotettua nokkosta.  Talon leipä oli myös itse tehtyä ja vaihtoehtoina oli sekä vaaleaa että saaristolaisleivän tyyppistä erittäin pehmeää tummaa.

Jälkiruoka oli paikallisen tuottajan kardemummajäätelöä tietysti varsin ajankohtaisen marjan eli mansikan kera tarjoiltuna.

Erinomaista ja todella maukasta!